Aikuisen mies kalu pari homoseksuaaliseen etsii miestä

Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa. En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin. Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua.

Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään. Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään? Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä. Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita? Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni?

Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi? Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia?

Vuosia seurustellut miesten kanssa. Mutta ko vuotiaana ensimmäisen kerran ihastunut parhaaseen ystävääni. Olen todella huolissani, sillä vuosien saatossa paine ja tarve biseksuaaliseen parisuhteeseen tuntuu vain kasvaneen päivä päivältä. Olen tällä hetkellä naimisissa neljättä vuotta aviomiehen kanssa. Olemme avoimesti puhuneet tilanteestani ja hän on jopa antanut siunauksensa sille, että jos koen tarvetta ns.

En kuitenkaan tunne asiaa oikeaksi miestäni kohtaan. Olen sen verran vanhan koulukunnan edustaja, että jos alkaisinkin tutkailemaan omaa seksuaalisuuttani, ei olisi oikein pysyä naimisissa nykyisen miehen kanssa.

Seuraukset häntä kohtaan voisivat olla järkyttävät enkä haluaisi häntä satuttaa. Siksi en ole mitään asian suhteen tehnyt. Tietenkin asia on vaikea, sillä olen kasvanut kodissa, jossa homoseksuaalisuutta pidettiin pahana asiana ja olen oppinut siihen, että minunkin on oltava hetero, Viimeisin kahden vuoden ajan asia on vaivannut minua viikoittain.

Avioliitossani on muitakin ongelmia traumaattisten kokemusteni vuoksi. Seksi on lähes kokonaan loppunut, sillä se ahdistaa minua. Tälläkin hetkellä olen ihastunut erääseen opiskelukaveriini, joka ei kyllä taida ajatella minusta samoin. Mutta silti tämä kertoo, että olen jonkinlaisessa murroksessa ja olen onneton. En tiedä, onko kyse siitä, että olen elänyt vuosikausia ahdistavassa suhteessa hallitsevaan ja alistavaan äitiin, joka vihdoin viime syksynä kuoli.

Kaikesta huolimatta äiti oli minulle rakas, mutta helpotus silti tuli, kun äiti kuoli. Nyt koen olevani vapaampi toteuttamaan itseäni. Ja se helpottaa minua huomattavasti. Isänikin on löytänyt terveen parisuhteen. Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni ja että kuinka voisin selvittää itselleni ketään satuttamatta, että olenko biseksuaali vai kenties täysin naisiin mieltynyt en pidä sanasta lesbo.

Lisäksi huolettaa kaksi lastani - miten he suhtautuvat tilanteeseen, jos todella tajuan, että en löydä sielunkumppania miehestä vaan naisesta. Vaikuttaako se negatiivisesti heidän omaan identiteettinsä ja kokevatko he hylkäämisenä sen? En tiedä ja siksi kyselen tässä. Kuinka uskallan ja ennen kaikkea, kuinka löydän henkilöitä, joiden kanssa voisin tutustua omaan seksuaalisuuteeni turvallisesti? Hei, Olen parikymppinen nainen ja koen olevani ehkä bi. Tunnen päivittäin suurta ahdistusta asiasta ja minulla on paljon pakkoajatuksia itseni määrittelemisestä.

Seurustelen tällä hetkellä poikaystäväni kanssa ja asumme yhdessä. Olen puhunut hänelle seksuaalisesta suuntautumisestani ja hän kyllä hyväksyykin minut. Hän on myös antanut "luvan" kokeilla seksiä tytön kanssa. Olen myös puhunut muutaman hyvän kaverini kanssa aiheesta ja saanut tukea.

En ole varsinaisesti ilmaissut ystävilleni olevani ehkä bi, vaan sanonut, että olisin kiinnostunut kokeilemaan seksiä tytön kanssa. Perheelleni en ole kertonut mitään. Ongelma onkin ehkä eniten määrittelyssä. Olen ihastunut enimmäkseen poikiin ja aina haaveillut poikien kanssa seurustelemisesta. Olen tällä hetkellä seurustellutkin vain poikien kanssa.

Silti koen erityisesti eroottista yhteyttä tyttöihin. Minusta tuntuu vaivaannuttavalta välillä olla tyttöjen pukuhuoneessa tai yleisissä naisten suihkutiloissa. Tyttöjen kanssa ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin pussailua. Fantasioin kuitenkin paljon tytöistä. Haluaisin olla todellakin enemmän sinut itseni kanssa ja päästä ahdistuksesta eroon, sillä se on todellakin jokapäiväistä. Tuntuu, että olisi vain niin paljon helpompaa olla selkeästi hetero ja olla onnellinen poikaystäväni kanssa.

Hei, olen pian vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta". Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle.

En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma.

Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona". Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni.

Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi. En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan.

Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua. Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi.

Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta. Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi.

Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni. Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään. Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni? Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos?

Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis". Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää.

Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi. Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi".

En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni. Töissä meillä on pieni ja avoin työyhteisö minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä.

Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali? Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii?

Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani.

Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä. Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito. Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa.

Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero.

Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi. En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä. Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa.

Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen. Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi. Olen 38 vuotias mies ja mulla on ollut suhteita sekä naisten että miesten kanssa.

Mua on aina suuresti häirinnyt se, kun en aidosti oikein tiedä mitä haluan. Olin 5 vuotta naimisissakin naisen kanssa ja suhde kariutui siihen, etten ollut kiinnostunut seksistä ja haaveilin miesseurasta. Sama kuvio toistunut muissakin naissuhteissani. Miesten kanssa mulla ei ole ollut kuin lyhyitä suhteita, jotka perustuneet aika lailla vaan seksiin. Olen viime aikoina ollut jossain merkittävässä tienhaarassa sillain, että ajatukset ovat suuntautuneet vain miehiin siitä syystä, että heidän kanssaan mulla on tunne tasa-arvosta ja samanlaisuudesta ja koen oloni turvalliseksi miesten kanssa.

Naiset tuntuvat minusta pelottavilta ja hämmentäviltä ja jotenkin kovilta. En kuitenkaan koe, että mitenkään inhoaisin naisia, ja mulla onkin vahva tunne, että mun pitäisi olla vaan naisten kanssa koska sillain olen normaali.

Vanhempani ovat vaikuttaneet siihen paljon koska isäni on todella homofobinen. Vasta muutama kuukausi sitten kerroin heille miessuhteistani ja he ottivat sen yllättävän hyvin. En ole sinut homouden kanssa ja yritän vaan toistaa samaa hommaa, vaikka niin monta kertaa todennut, että sillä seksuaalisella alueella naisen kanssa koen vaan aika lailla ahdistusta. Kun en tavallaan voi koskaan saada varmuutta, että jospa kuitenkin kyse olisi jostain suorituspaineista tai huonosta itsetunnosta.

Mutta se tunne on jotenkin niin merkityksellinen, että miesten kanssa mua ei niin ahdista ja on turvallisempi olo. Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat.

Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan. Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa.

Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa. Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen?

Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Olen vuotias tyttö, ja olen ehkä bi. En oikeastaan halua määritellä suuntautumistani, sillä se aiheuttaa ikävän fiiliksen mulle itselleni ja mikään termi ei jotenkin tunnu oikealta kuvaamaan mun tuntemuksia.

Olen kuitenkin aina ihastunut myös tyttöihin. Muistan jo hyvin pienenä tykänneeni fiktiivisistä naispuolisista hahmoista ja esim. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan oikein tajunnut olevani jotain muuta kuin hetero.

Vasta yläasteella aloin tosissani miettimään mahdollisuutta olla esim. Jossain alitajunnassa ne kysymykset kai pyöri ja ajattelin asiaa paljon, varsinkin kun mulla oli muutama ihastus yläasteen aikana jotka kohdistui naisiin.

Sitä kautta asiaa ajatteli suht paljon, mutten koskaan oikein sisäistänyt kunnolla, että olen ehkä oikeasti bi. Asia sitten säilyi jossain syvällä mielen perällä ja olin n. Pieniä ohimeneviä tuntemuksia lukuunottamatta, mutta en jaksanut ajatella niitä paljonkaan. Ylipäätään ajattelin siihen aikaan ja ehkä jollain tapaa vieläkin? Että olen oikeasti hetero eikä mun tarvitse huolehtia asiasta. Ajattelin että tää on vain ohimenevää. Olin 16, kun ihastuin sen verran palavasti yhden kaverini siskoon, että en enää voinut piiloutua tunteiltani.

Aloin miettimään asioita tosissani ja alkoi tuntumaan, että olenkin bi. Alussa se ei ahdistanut puoliksikaan niin paljon kuin nykyään. Mulla oli siinä lyhyen ajan sisällä vielä toinenkin voimakas ihastus tyttöön, joka oli mun koulukaveri. Siinä vaiheessa bi-identiteetti alkoi muotoutua, mutta ei mua ahdistanut vielä silloin niin paljon.

Nyt oon siis n. En pysty hyväksymään itseäni. Enkä ymmärrä, minkä takia en pysty. Joskus itken tän asian takia, kun tuntuu että vihaan itseäni niin paljon. Ahdistaa olla jopa tyttöjen pukkarissa, vaikka koulussa, koska joudun pakostakin näkemään kun muut tytöt vaihtaa vaatteita ja joudun katsomaan maahan välillä ettei muut luulisi että tuijotan heitä.

Pukkareissa aina tuntuu että oon maailman ainoa tyttö joka tuntee vetoa tyttöjä kohtaan, ja että kaikkia muita ällöttäis jos ne tietäisi, miten mä ajattelen niistä. Tietysti kunnioitan muita ihmisiä enkä tuijota, mutten voi omille tunteilleni ja ajatuksilleni mitään.

Ja jos vaikka mun joku tyttöpuolinen ihastus sattuu olemaan samassa pukkarissa, niin tulee todella hermostunut olo, kun pitää yrittää olla niin kuin ei välittäisi yhtään siitä, että näkee ihastuksensa puolialastomana. Oon siis aika maskuliininen ja sekin ahdistaa mua. Unohdun joskus tuijottamaan ihastuksiani liian pitkään ja silloin hävettää ja ällöttää oma itseni, koska uskon että muut sitten ajattelee että "hyi miks toi tuijottaa". En tarkoita mitään pahaa kellekään ja vihaan itseäni oman suuntautumiseni takia, mutta en tiedä voinko muuttaa tunteitani.

Tuskin, ja pääsisin varmaan helpommalla jos en edes yritä muuttaa sitä mitä todella olen. Mutta ongelma onkin siinä, että en usko olevani edes pohjimmiltani tällainen. Tiedän ehkä sisimmässäni että olen bi tai jotain vastaavaa, mutta haluan kieltää asian ja siksi en pysty uskomaan että tämä oikeasti on näin, ja ajattelen jatkuvasti että olen varmaan hetero, että nää tunteet on vaan jotain sellasta mitä kaikki heterotytötkin tuntee. En jaksa enää, mua ahdistaa niin paljon. Lisäyksenä vielä että mulla on itsetunnon kanssa ongelmia muutenkin, varsinkin liittyen seksuaalisuuteen ja kärsin kai jonkinlaisesta seksuaalisesta vastenmielisyydestä en tiedä syytä siihenkään.

Olen käynyt muutamia kertoja psykoterapiassakin, mutta en pysty ottamaan tätä aihetta esille ammattiauttajan kanssa keskustellessa. Muutaman kerran oon puhunut siitä ammattilaisen kanssa, mutta mulla hoitosuhteet ja ammattiauttajat on vaihdellut niin useasti etten pysty joka kerta miljoonalle uudelle ammatti-ihmiselle avautumaan asiasta.

Perheelleni olen vielä kaapissa, tosin ne ehkä arvaa tän asian, kun oon ollut pridessakin monena vuonna jne. Tosin äidille oon selittänyt vain poikapuolisista ihastuksistani, en koskaan muistaakseni yhdestäkään tytöstä, joten voi hyvin olla että siksi se ajattelee mut ihan vaan heterona.

En kyllä uskalla varmaan koskaan ulos kaapista ja suoraan sanottuna tässä tilanteessa en varmaan haluakaan. Tiedän, että mulla on oikeus olla kaapissa, jos tahdon, mutta tuntuu siltä että valehtelen kaikille ja se harmittaa.

Lisäksi olen varma siitä, että mun läheiset varmaan vihais mua jos ne tietäis totuuden musta. Luultavasti tää on turhaa pelkoa, mutta se pelko vaan on tosi suuri. Miten pystyisin hyväksymään itseni? Onko siihen ees mitään helppoa ja nopeeta keinoa? Tuntuu, että oon ihan pihalla itsestäni enkä tunne itseäni edes. Ärsyttää, että mun pitää olla niin vaikea tapaus, etten osaa vain hyväksyä itseäni. Pahoittelut pitkästä viestistä ja kiitos vastauksesta jo etukäteen: Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia.

Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa. Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa.

Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali? Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella. Niin — en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt.

Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu Olen vuotias nainen. Ensirakkauteni oli nainen, jonka kanssa seurustelin muutaman kuukauden.

Olen sen jälkeen hävennyt asiaa kovin ja selitellyt itselleni asiaa laittaen sen iän piikkiin, sen piikkiin, että hän näytti vähän mieheltä, ja sen, että yli puolet heteronaisista ovat joskus tunteneet vetoa naiseen. Olen seurustellut kaksi kertaa, molempina kertoina miehen kanssa. Ensin vuoden ja sitten kaksi vuotta. Seurustelun aikana en koskaan vaivannut päätä näillä ajatuksilla, mutta syksyllä tulleen eroni jälkeen, aloin ihmettelemään miten en surrut eroa, vaan ainoastaan hänen menetystä ystävänä.

Puhuin tästä sedälleni, joka pitkästi perustellen kertoi, että on aina olettanut mun olevan tyttöihin päin. Olen syksystä lähtien ahdistunut kovin asiasta.

En tiedä enään ollenkaan, kuka olen tai mitä haluan. En anna itselleni mahdollisuutta ajatella, sillä tahdon naimisiin miehen kanssa ja tahdon lapsia.

Katson lesbo- ja heteropornoa mutta pääasiassa lesbopornoa. En tiedä voisinko naisen kanssa seurustella, en ole kokenut, mutta tahtoisin ainakin yhden illan juttua edes kokeilla.

En kuitenkaan kykene prosessoimaan tätä tai alkaa analysoimaan itseäni sillä yritän psyykata itseni heterona olemiseen ja pysymiseen, en tahdo, en suostu myöntämään jos olen jotain muuta. Onko heterona normaalia tuntea tällaisia tuntemuksia? Käytökseni vahvistuu kun oon kännissä, ihan kun en edes näkis niitä miehiä ollenkaan, katon vaan naisia ja oon sillee "wow ompas toi kaunis" ja sit jos nään esimerkiks pariskunnan pussaamassa niin ajattelen siitä miehestä vaan että ompas toi onnekas kun on saanut tollasen naisen.

Sitten krapulassa oon taas ihan sekasin ajatuksistani ja ahdistun ja oon kieltäväinen näitä tunteita kohtaan. Samoiten viime aikoina olen poissulkenut kaikki naisystäväni elämästäni, sillä olen ahdistanut ajatuksestakin että jos alan heidän läsnä ollessa tuntemaan vetoa tai ihastusta.

Olen muutenkin koko elämäni pääasiassa viettänyt omaten vain miespuolisia ystäviä. Hei olen 17 vuotias tyttö. Tiesin jo 11 vuotiaana pitäväni myös tytöistä. Jälkeenpäin tulin kaapista panseksuaalina.

Vanhempani ja ystäväni ovat tukeneet minua älyttömästi. Ongelma on se, etten itse pysty hyväksymään itseäni. Joka päivä minusta tuntuu siltä, että olenkin lesbo. Miehet eivät ole koskaan viehättänyt minua seksuaalisesti vaan pikemminkin ällöttänyt. Luulin nuorempana, että se johtuisi vain iästäni mutta ei. Haluan olla ainoastaan naisten kanssa naiset eivät ällötä vaan kiinnostavat minua.

Pelkään itse olevani lesbo enkä halua olla lesbo. Tiedän, että kaikki läheiseni hyväksyisivät asian. Mutta joka päivä mietin itkien ja peläten olevani lesbo. Kaikki käskevät olevaan murehtimatta sitä miksi lokeroida itsensä mutta minusta tuntuu siltä, että haluan selvän sanan sille mikä olen. Olen 17 vuotias tyttö ja tiedän kuuluvani seksuaalivähemmistöihin. En tiedä vielä olenko täysin vain naisiin suuntautunut vai molempiin sukupuoliin.

Molemmat vetävät minua puoleensa ja herättävät ajoittain eriaikoihin enemmän tunteita. Asia pelottaa ja ahdistaa minua suunnattomasti. Minulle tulee aina välillä aikoja jolloin haluasin vain itkeä ja hypätä ikkunasta ja välillä aikoja jolloin olen täysin okei itseni kanssa. En tunne ketään sukupuoli vähemmistöä tai edes jonka perheessä olisi sellaista. En ole kertonut kenellekkään miltä minusta tuntuu ja enkä ole varmasti valmis kertomaankaan pitkään aikaan.

En tiedä miten edetä asian kanssa, mutta johonkin päin olisi pian pakko mennä ennenkuin romahdan. Luulin loman jossain kaukana kotoota auttavan, mutta kotiin paluu tuntukin vielä enemmän ahdistavalle. Tunnen myös olevani hyvin yksinäinen, joka ei paranna asiaa. Olen tässä viimeisen vuoden ajan miettinyt aika aktiivisesti omaa sukupuoltani ja seksuaalisuuttani ja varmaan aiemminkin olen asiaa jotenkin ajatellut, mutta noin vuosi sitten asia iski häiritsemään voimakkaasti.

Jos jommassa kummassa on jotain normaalista poikkeavaa, niin olen kyllä vielä todella syvällä kaapissani. Ylipainoni takia minun on muutenkin vaikea hyväksyä kehoani, mutta en tiedä onko tässä myös se ongelma, etten pidä naisellisista muodoistani. Minulla ei ole kokemusta millään tavalla seksistä, enkä muutenkaan ole seurustellut ikinä.

Katson nykyään usein lesbopornoa. Mutta välillä on myös aikoja, jolloin katson miehen ja naisen välistä seksiä ja välillä jopa miesten välinen seksi on kiihottanut.

Huomasin tässä lähiaikoina, että olen katsonut muutamankin naisen muotoja oikeassa elämässä ja ajatellut esim. En käsitä ajatuksiani naisia kohtaan ja minua kuvottaa ajatella mahdollisuutta, että haluaisin naisen kanssa tehdä jotain, vaikka toisaalta en tiedä onko se se, mitä haluan. En osaa kuvitella "ottavani suihin" kummaltakaan sukupuolelta, tai no osaan ehkä kuvitella, mutta en tiedä houkuttaako se sinällään.

Toki tajuan, ettei kaikkia kiinnosta suuseksi. Mutta toisaalta minulla itselläni ei olisi mitään ongelmaa, jos joku antaisi suuseksiä minulle. Joskus olen ehkä ajatuksissani laittanut itseni miehen asemaan, enkä tiedä haluaisinko oikeasti olla jollain tapaa miehen roolissa vai onko se se miehen kroppa, joka kiihottaa kuitenkin.

Minulla ei sinällään ole mitään ongelmaa alapääni kanssa, vaikka joskus olenkin leikitellyt ajatuksella, että entä jos siinä tilalla olisikin penis. Joskus kun olen katsonut miehiä hieman "sillä silmällä" niin olen alkanut ajatella, että ajattelenko kyseisen miehen oikeasti hyvännäköiseksi vai ihailenko vain kyseisen miehen tyyliä ja haluaisinko olla samanlainen. En ole kovin naisellinen ja periaatteessa haluaisin pukeutua miehellisemmin. Minulla riittäisi monelta muultakin kantilta kertoa tästä aiheesta mutta päätin kertoa tällä kertaa hieman erikoisempaa kautta asioita.

Minua häiritsee minun ajatukseni, enkä tiedä mikä olisi se oikea "minä". Olen kuitenkin tullut enemmän ja enemmän siihen ajatukseen, että jollain tapaa haluaisin olla miehisempi, mutta miten pitkälle haluaisin viedä sen niin en tiedä. En oikein pääse "testaamaankaan" mikä tuntuu hyvälle, koska olen niin syvällä "kaapissa" enkä pysty edes kuvittelemaan, että kertoisin jollekin läheiselle ajatuksistani.

Minua hämmentää ajatukset sukupuoliakin kohtaan, että tavallaan, mitkäköhän on niitä oikeita mieltymyksiä Oon 15 vuotias tyttö. Tai ainakin aikaisemmin olen pitänyt itseäni tyttönä. Nyt vuoden aikana musta on tuntunut mun kroppa lähinnä vastenmieliseltä. Välillä oon ihan tyytyväinen, mut välillä haluisin vaan mun rinnat pois. Tykkään välillä pukeutua maskuliinisemmin ja meikkaan mun kasvot maskuliinisemmaksi.

Ja oon ilonen silleen. Mut välillä taas tunnen oloni tyttömäisemmäksi ja käytän "tyttöjen" vaatteita. Olen lukenut "genderfluid" ihmisistä nyt paljon ja samaistun oikeastaan siihen kuvaukseen. Välillä oon poika ja välillä tyttö ja välillä en kumpikaan.

Mutta aikaisemmin musta ei tuntunut tältä, joten en tiedä onko tää vaan ihimenevä vaihe vai enkö mä oikeasti ole tyttö. Ahdistaa kun en osaa sanoa mitä sukupuolta edustan ja en tunne ketään ihmistä, joka ymmärtäisi tän, koska kaikki tietävät selvästi niiden sukupuolen mun lähipiirissä. Miten opin tajuamaan ihteäni? Tai miten opin olemaan vihaamatta mun vartaloa?

Hei olen 27 vuotias mies. Tykkään pukeutua naisten leveälahkeisiin treenihousuihin. Käytän niitä julkisesti ja myös itsetyydytyksessä. Onko se normaalia että kiihottuu kyseisistä housuista tosi paljon varsinki materiaalista? Olen 19 ja koen olevani transsukupuolinen.

Olen hautonut asiaa lähes 5 vuotta, mutta vasta reilun vuoden olen ollut varma asiasta. En ole kuitenkaan koskaan kertonut asiasta kenellekään. Tavallaan olen tiennyt jollain tasolla siitä lähtien, mutta silloin ajattelin vain, etten pidä kehostani koska olen lihava olin kuitenkin reilusti alle 40kg. Myöhemmin aloin "leikitellä" ajatuksella, että olisinkin oikeasti poika enkä tyttö, mutten moneen vuoteen kuitenkaan tehnyt asialle mitään.

Nyt kuitenkin jostain syystä päädyin siihen, etten enää voi "valehdella" itselleni. En ollut aiemmin kokenut transsukupuolisuuden "oireita" kovin vahvasti, joten siksikin olin helposti epäillyt itseäni. Nyt kuitenkin olen havahtunut siihen, miten "väärältä" kaikki tuntuu. En esimerkiksi ollut kokenut varsinaista dysforiaa ennen kuin vasta viime kuukausina, mutta nyt ahdistun todella helposti pienistäkin asioista. Tunnen olevani tällä hetkellä hukassa. Olen tullut liian pitkälle mennäkseni takaisin, mutta tuntuu siltä, etten voi jäädä tähänkään tai teen jotain peruuttamatonta.

Pelkkä ajatus siitä, että kertoisin perheelleni saattaa aiheuttaa ahdistuskohtauksen, eikä minulla ole muita kenelle voisin harkita kertovani. Tunnen olevani asian kanssa todella yksin enkä tiedä mitä tehdä. Haluaisin kuitenkin olla poika. Minulla on lyhyet hiukset, käytän meikkiä, mutta vain saadakseni kasvoni näyttämään maskuliinisemmilta, ja käytän poikamaisia vaatteita.

Mielestäni miehen lihaksikkaampi keho on kaunis, ja haluan sellaisen itsellenikin. Olen aina ajatellut olevani biseksuaali, mutta ajattelen olevani kiinnostunut miehistä vain siinä tapauksessa, että itsekin olisin mies. Mikä sellaisen seksuaalisuuden virallinen nimi on? Vihaan tätä kehoa niin paljon, että se on aiheuttanut masentuneisuutta, itsetuhoisuutta ja viikon olon suljetulla osastolla. En kuitenkaan uskalla puhua asiasta vanhemmilleni, johtuen kai siitä, etten muutenkaan hirveästi ajatuksistani heille puhu.

Haluaisin todella paljon olla poika! Rakastan sitä, jos joku sanoo että näytän ihan pojalta. Mutta sitten taas jos joku muistuttaa minua siitä että olen vangittu tytön kehoon, alkaa ahdistaa. Kiitos jos osaatte auttaa! En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä harrastanut seksiä. Olen varsin tunteellinen ihminen, joten suhteen fyysistä puolta ajatellessani parisuhdekin saattaa tuntua ahdistavalta. Voisiko aseksuaalisuus johtua mahdollisesti omasta epävarmuudesta tai itseinhosta omaa kehoa kohtaan?

Seksi vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta, mutta ajatellessani itseni siihen kohdalle koen sen kuvottavaksi. Alastomuus on minulle epämiellyttävä asia, enkä kiihotu siitä.

Alastomat ihmiset eivät ole mielestäni hyvännäköisiä, vain enemmänkin ällöttäviä. En uskalla puhua muille asiasta, koska pelkäisin että minua pidettäisiin lapsellisena tai naiivina. Voisin kuvitella itseni helposti romanttiseen suhteeseen sekä miehen että naisen kanssa, ja minulle läheisyys on miellyttävä asia mutta vain omilla ehdoillani, enkä aina voi vaikuttaa siihen, jos tilanne saakin minut ahdistumaan.

Ajatus joistain seksuaalisista tilanteista voi olla mielestäni mielenkiintoinen, mutta samalla ajatus saattaa ahdistaa. Toisinaan tuntuu, että minussa on jotakin vikana. En uskalla määrittää itseäni aseksuaaliksi, sillä ajattelen, että ehkä tämä on vain vaihe ja myöhemmin kasvan 'normaaliksi' niin kuin muut. Tämä epävarmuus on jatkuva rasite, ja haluaisin vain olla varma itsestäni.

Luulen kuitenkin, että joudun odottamaan pari vuotta ennen kuin saan tietää olenko varmasti aseksuaali. Saatan pitää ihmistä fyysisesti viehättävänä, mutten ajattele ketään seksikkäänä. Voinko olla aseksuaali kaikesta tästä huolimatta? Pelkään tulla ulos kaapista, jos myöhemmin toteankin, että olen seksuaali, mutten kuitenkaan kestä epävarmuutta.

Mitä voisin tehdä asialle? Olen 14v tyttö ja en tiedä kuka olen tai mikä olen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kuka olen, ja joskus tuntuu, että olen transsukupuolinen. Haluaisin kovasti olla poika koska miesten lihaksikas vartalo on niin kaunis ja haluaisin semmoisen itsekin, haluaisin kesäisinkin olla ilman paitaa niin kuin pojat.

Pidän myös jotenkuten naisen vartalostani, mutta se ei tunnu oikealta. Enkä uskalla puhua tästä kenellekään, koska kerroin parhaalle kaverilleni olevani tälläinen kuin olen ja hän lopetti kaveruutemme siihen.

Pelkään sitä mitä muut ajattelevat. Pidän pojista ja yhdestä meidän koulun pojasta, mutta en halua menettää mahdollisuuttani olla hänen kanssaan yhdessä. Koska haluaisin olla niin kovasti poika, että itken joskus öisin ja joskus vihaan kehoani. Olen ajatellut sukupuolen vaihtoa, mutta sekin pelottaa. Ensin pitäisi kertoa vanhemmille ja en halua saada huonoja välejä vanhempiini. Olen ajatellut kertoa kavereilleni, mutta en ole uskaltanut, kun en ole ihan varma mikä olen.

Käytän hyvin paljon poikien vaatteita ja minua kiusataan siitä mutta en välitä kovinkaan paljoa mitä he minulle sanovat. Pidän kyllä myös mekoista ja hameista. Mutta haluaisin olla niin kovasti poika, että se sattuu. Olen vuotias tyttö ja hiljattain olen alkanut tajuta, että olen kiinnostunut naisista. Tämän asian tajuaminen on tuottanut paljon ahdistusta mutta myös selkiyttänyt joitain asioita. En ole täysin varma olenko bi vai lesbo. Toinen mies häpesi mun isoa kokoani.

Ei se kehdannut edes liikkua mun kanssa missään julkisesti. Neljän seinän sisällä olisi vain pitänyt olla ja ihmetellä. Eihän semmoinen suhde voinut mitenkään toimia. Ehkä noiden huonojen kokemusten takia haluaisin että mies on pidempi. En halua kokea itseäni miksikään jättiläismäiseksi norsuksi, jota toisen pitää hävetä. Pidemmän miehen kanssa voin olla naisellisempi ja olo on turvallisempi.

Ehkä sitten minullakin on huono itsetunto jos tällaista toivon? Tietenkin idiootteja löytyy kaiken kokoisista, ei se pituus tee kenestäkään fiksumpaa. Tällaisen kanssa seurustelin 3 vuotta, oli myös korkeasti koulutettu, älykäs, kunnianhimoinen ja sosiaalisesti lahjakas. Joku vaan ei napannut, kun suhde kariutui. Nyt sitä aidosti tietää, ettei suhteessa tule onnelliseksi vaikka unelmamieskriteeritaulukossa kaikki kodat olisi ruksittu. Nykyään en enää moisten listojen kanssa kierrä.

Katson jokaisen yksilönä ja arvioin tämän yksilölliset vahvuudet. Voisitko lähettää äksällesi yhteystietoni?! Eihän ne listat mitään takaa - kemiasta kaikki on loppujen lopuksi kyse, mutta en panisi pahitteeksi kokeilla itsekin Ylipaino on epäterveellistä, joten ihmisellä ei selvästikään ole itsekuria edes tärkeissä asioissa. Sitäpaitsi se on rumaa. Pituudesta sen verran, että ottaen huomioon, kuinka tärkeää naisen kauneus on miehille, on aika hassua väittää tekopyhäksi sitä, että naisia viehättää pitkä mies.

Minkäs sille voi, mitä pitää puoleensavetävänä? Huvittavinta koko aiheessa on se, että moni nainen edellyttää mieheltä sporttisuutta ja ulkonäköä mutta itse ei omaa niitä.

Rölliä ja persettä on mutta se ei haittaa menoa ja mies on pinnallinen idiootti jos ei hyväksy sanotunlaista naista sellaisenaan. Miehet eivät syyllisty samaan vastaavassa määrin, se herättäisi taatusti vain hilpeyttä kaikissa. Kuulun itse porukkaan jossa on tapana etsiä ainaisesti sitä "täydellisyyttä". Komea ulkokuori on vähimmäiskriteeri, tyylin ja asenteen lisäksi. Sitten tulevat käyttäytyminen ja sosiaaliset taidot.

Ensimmäisenä kahtena viikkona ehtii löytää toisesta pitkän listan vikoja. Ja vikahan taitaa olla sittenkin oman pääni sisässä. Tunnen kyllä henkilön, joka on mielestäni täydellinen. Naimisissa olo tosin haittaa asiaa.

Ehkä tieto siitä, etten voi saada häntä omakseni nostaakin hänet kaikkien muiden yläpuolelle. Eihän kyse ollutkaan sinänsä siitä, mikä on puoleensavetävää ja mikä ei.

Pointti oli kuitenkin se, että luonteesta ei voi sanoa mitään ruumiinrakentene perusteella. Joo, on lihavia, joilla ei ole itsekuria, ja jotka ovat sen takia lihavia. On esimerkiksi aineenvaihdunnallisista syistä lihavia. Aivan samaan tapaan hoikista ihmisistä voisi sanoa tuolla perusteella, että kaikki laihat ovat sairraalloisen kalpeita nipoja, joille ei elämä maistu.

Kyllähän moni nainen avoimesti myöntääkin pitävänsä sanotaan nyt pitkistä miehistä. Siinä ei ole tekopyhää. Kun taas puhutaan joistain toiveominaisuuksista kuten itsevarmuus, luotettavuus yms.

Eli tämä pitkä juuri sellaisena kun itse halutaan nähdä ja sitten vielä väitetään, että on valinnut kyseisen miehen näitten henkisten ominaisuuksien takia, eikä sen takia että tämä on pitkä. Ja sen takia minua ainakin ärsyttää kaikenlaiset yleistykset, tavallaan vain tummilla, pitkillä ja lihaksikkailla on oikeus elää onnellisena, muuthan on moniongelmaisia ja kuinka ne kehtaavat toivoa että niille joku puhuiskin.

Hyi saatana, sehän saattaa tarttua? Tulee kummasti mieleen muuan Keski-Euroopan maa, muutama vuosikymmen sitten? Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä Vai kunkas se menikään Pyöreät muodot ovat merkinneet hedelmällisyyttä ja vaurautta. Nykyään nämä laitetaan laiksuuden ja typeryyden piikkiin. Laihuutta puolestaan pidettiin sairaan, köyhän ja heikon ihmisen merkkinä.

Nyt se keikistelee parrasvaloissa. Se mitä pidetään kauniina ja haluttavana on harvoin kiinni yksilön omasta mielipiteestä. Halutun kohteen ominaisuuden määrittyvät kulttuurissosiaalisin perustein. Taustalla vaikuttavat myös primitiiviset selviytymismekanismit, jotka juoksevat aina näennäisesti vahvimman selviytyjän perässä. Tässä on hyvä esimerkki huumorintajuttomuudesta ja tosikkomaisuudesta. Uskomaton napina ja faktojen luettelu vastauksena varsin harmittomaan ja lähinnä huvittavaan Perakammarin kommenttiin.

Lyhyet miehet ovat seksikkäitä! Etenkin sellaiset, jotka eivät voi eivätkä halua päteä tai uhata lihaksillaan tms. Voin vallan mainiosti olla suhteessa se pidempi ja vaikka voimakkaampikin ja se, joka vie, vaikka naisellinenkin olen. En löydä yhtään syytä, miksi haluaisin rinnalleni urahtelevan alfauroksen, joka ei ymmärrä minua eikä minun tunteitani ja ajatuksiani, saati sitten omiaan. Ja ei, tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki suurikokoiset miehet ovat kamalia pökkelöitä.

Ja että pienikokoiset ihania tunneälykköjä. Suomessa pariutumista estää ja hidastaa varmaan myös se, että olemme geneettisesti niin homogeenistä sakkia. Nainen viehättyy miehistä, joiden immuniteetistä vastaavat geenit ovat tarpeeksi erilaisia kuin hänen omansa tosin tämä kyky löytää paras isä lapsilleen miehen tuoksun perusteella heikkenee, kun nainen syö e-pillereitä tai on raskaana.

Näin tulee terveitä lapsosia. Ja siihenhän se himo perustuu. Miehet eivät aina tätä tajua ja syyttävät naisia nirsoiksi, kun kaikki miehet eivät kelpaa.

Ei vaikka olisivat kuinka mukavia, kunnollisia, kilttejä ja sitä ja tätä ja tota. Mutta kun on miehiä, joita haluaa rynkyttää koko ajan ja sitten on miehiä, joihin ei halua koskea kepilläkään, siis seksuaalisessa mielessä. Itse valitsen kyllä mieheni edellisten joukosta. Ja sitten on vielä ne henkiset asiat, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin ne fyysiset Tupakointi ja ylipaino ovat kaksi suurinta elinajan lyhentäjää.

En suvaitse kumppanissa kumpaakaan. Alkoholia voi käyttää silloin tällöin ja syödä roskaruokaa toisinaan, mutta jos hankkii niillä itselleen maksakirroosin tai diabeteksen, se onkin toinen juttu. Ylipainosta häviävän pieni osa on sellaista esim. Ethän itsekään varmaan huolisi susirumaa naista, jolla kuitnkin on hyvä huumorintaju?

Kyllä nainen, joka tykkää pitkistä miehistä, varmasti huomaa itsevarmuuden ym. Eikä toisaalta varmasti kiinnostu tosikosta pitkästä miehestä, jos huumorintaju on tärkeää. Tai ehkä naisten pitäisi alkaa laiduttaa ja hyväksyä vähemmän koulutettu mies: Olin tänään treffeillä kiltin, mukavan, söpön ja aikasta samanlaisista asioista pitävän pojan kanssa.

Sillä ei ole mitään tekemistä pituuden, ulkonäön tai koulutuksen kanssa. Mikä se joku muu on joka saa mielen muuttumaan ja sydämen heittämään volttia? Sen kun tiedän, hankin sen ja olen onnellinen lopun elämääni!!

Ja kaikkille pojille jotka listaavat täällä tyttöjen epäreiluja toiveita ja listoja suosittelen Keskustelut palstalla Suhteet-osastoa ja siellä PeraE: Ilmoittakaa minulle ruususen linnaan kun yllä mainitut asiat on ratkaistu niin annan uusia keskustelun aiheita lisää! Naiset kyllä laihduttavat niin perkeleesti, olen tehnyt melkein 15 vuotta vapaaehtoistyötä syömishäiriöisten parissa, suurin osa on oli nuoria naisia nyt myös nuoria miehiä.

Ulkonäkövaatimuksilla länsimaissa ei ole mitään tolkkua eikä rajaa. Vitsi vitsinä, se omasi, mutta ärsyttää kun naisilta aina vaaditaan hoikkuutta, kauneutta ja kiltteyttä. Sielun sivistystä voi hankkia muualtakin kuin koulunpenkiltä mutta ihmetyttää nää persjalkaiset autoilevat "äijät" jotka lataavat vaatimuksiaan ilmoituksiin. Naisten kauneusihanne on monimutkaistunut aiemmilta vuosikymmeniltä siten, että enää ei riitä että on hoikka, vaan lisäksi pitää olla treenattu ja kurvikas oikeista kohdista ja silti solakka.

Se mun viesti oli vaan semmonen heitto tohon Lauran kommenttiin, joka on niin surullisen yleinen. Lisäksi vastakkaisen sukupuolen tulee muuttaa omaa käsitystään unelma kumppanista vastaamaan sitä itse on.

Vai että ollaan tästä viimein alettu keskustelemaan. Hyvä niin, sillä niin monella meistä on opittavaa itseni mukaan lukien.

Olen elänyt erilaisissa parisuhteissa noin 13 vuotta ja tällä hetkellä olen avoliitossa. Ajan myötä olen huomannut sen, että toki moni ottaisi itselleen kumppaniksi kiltin ja huumorintajuisen ihmisen. Tekstiä lukiessani mietin, että esim. Ajattelevatko vastaajat koskaan, että ilmoituksen jättäjä on mitä todennäköisimmin näitä ominaisuuksia tavalla tai toisella hyväksi käyttävä.

Esim jos mies etsii kilttiä tyttöä, niin tämä valitettavan usein osoittautuu sellaiseksi tyypiksi, joka on omalla kontollaan heikkosieluinen ja haluaa, että saa antaa pahassa tilanteessa vähän kiltin sormille, koska tämä on helppoa. Tilanne on sama myös sellaisilla naisilla, joilla on tapana ihastua hakkaajiin tai juoppoihin.

Näistä hakkaajista kun löytyy jotain sitä ihanaa särmää, joka osoittautuu lähes aina uppoutuvaksi rystyseksi poskessa tai silmäkulmassa. En halua loukata ketään, mutta sivusta olen tällaista joutunut katsomaan surullisen usein.

Tää menee kyllä jo vähän liian pitkälle. Siis toista sukupuolta syyllistetään näistä kohtuuttomista vaatimuslistoista.. Ulkonäköasioissa mä ymmärränkin sen, mua itseäni ärsyttää naisten listoissa tietyt kohdat paljon. Ja voin kuvitella, että naisia ärsyttää tietyt miesten "fantasiat", jotka on puettu deitti-ilmojen vaatimusten muotoon. Mutta se missä mennään liian pitkälle on mulle se, että ei "saisi" enää toivoa kilttiä tyttöäkään. Mun kohdalla tää vaatimus ei tarkoita suinkaan sitä, että sitähän ois sitten helppo pompottaa kun tulee ongelmia.

Mä en vaan satu pitämään näistä tv: Älköön kukaan ymmärtäkö tota edellistä lausetta tasa-arvovastaiseksi, kiitos. Mukava että keskusteluun tulee vihdoin sävy, jossa keskustellaan tavoiteltavan deitin henkisistä ominaisuuksista. Kiltteys tuntuu ominaisuutena olevan nykyaikana aliarvostettu.

Maailma on kyllä aika kova paikka, joten kyllä kiltteydellä kysyntää riittää. Kiltteys on myös tahdon asia, on niin helvetin helppoa käyttää kyynärpäitään tai olla julma. Hyvin harvasta enää löytyy minä en tunne yhtäkään sellaista vanhanaikaista kilttiä tyttöä, joka ei halua kouluttautua, tehdä uraa ja ansaita omaa rahaa eli olla itsenäinen ja sitä myöten vahva. Eli ei miehestä riippuvainen ja sitähän sinä tarkoitat. Siinä taitaa olla Robbiella ja Kerrillä molemmilla ääripäät kehissä.

Kyllä nainen voi olla kiltti myös kouluttautuneena, oman rahansa ansaitsevana ja muuten vahvana. Näissä suosituissa televisio-ohjelmissa se ei ehkä toteudu, mutta toivottavasti kukaan ei niistä omi maailmankuvaansa. Kiltteys ei ole sama asia kuin alistuvaisuus.

Olen kiltti, avoin, ystävällinen, huumorintajultani ja luonteeltani jokseenkin erikoinen, älykäs ja nokkela ja erittäin uskollinen. Olen intohimoinen, helposti innostuva ja pidän ja nautin seksistä todella paljon, mutta ainoastaan vakituisen kumppanin kanssa uskollisuus, uskollisuus Minulla on kiinteät, käteensopivat rinnat, pienehkö, kiinteä, pyöreä peppu ja siro, normaalipituinen ennemmin pitkä kuin lyhyt vartalo.

Mutta naama on kuin Eihän kiltti tosiaankaan tarkoita semmoista ilman omaa tahtoa olevaa alistujaa. Eli nyt kyllä lokeroit mut väärään stereotypiaan tolla oletuksellasi. Päinvastoin, mun "unelmatytöllä" juurikin olisi oma ura, omia ajatuksia ja omaa rahaa. TV-sarjavertaus ja tää fraasi "vahva itsenäinen nainen" tuli sellaisesta nykyään valitettavan yleisestä naistyypistä, jotka itsekin etsii sellaisia lievästi kusipäisiä miehiä, joissa on "särmää" ja joiden kanssa mitellä pikkuilkeydessä siitä kumpi on suhteessa niskan päällä.

Ja samalla sitten naureskellaan tavallisille, ns. Tietysti naiivia mun puolelta perustaa tää johonkin televisioon, mutta ei oo kerta tai kaks, kun just jossain Sinkkuelämää-sarjassa nää itsenäiset naiset naureskelee pahansuovasti "tylsille nössömiehille". Ja eihän tuollaista ilmiötä ihan tuulesta temmattu siihen sarjaan ole. Jos haluaa "pelata pelejä" suhteissa ja sen sellaisissa asioisssa, niin be my guest, mutta silloin pitää pitää huoli, että kaikki tietävät, mistä pelissä on kysymys.

Jos kohta on olemassa ns. Pelimiehet ja pelinaiset pelatkoon keskenään. Kiltin vastakohta on mun sanakirjassa "kusipää". Kiltti ihminen ei tahallaan loukkaa toista, osaa asettua toisen asemaan eli on empaattinen, kuuntelee ja ymmärtää myös toisen mielipidettä.

Siis nimenomaan kuuntelee sen ajatuksen kanssa, ei suinkaan ole automaattisesti samaa mieltä, saati sitten kokonaan jätä huomiotta. No tästä voisi jauhaa vaikka maailman tappiin, mutta muuta en enää sano kuin sen, että ainakaan kaikki miehet eivät etsi "kilttejä" naisia saadakseen tahdottoman kotiorjan, vaan rehellisyyteen pohjautuvan, kaksisuuntaisen, mukavan suhteen, jossa molemmat osapuolet viihtyvät. Siideriturvotus on tupakoinnin ohella niitä heikoimpia lenkkejä naisen viehättävyydessä.

Oukei, ymmärsin sanan "kiltti" väärin. Meillä naisilla sillä on hieman sellainen "tahdottoman" ja "avuttoman riippujan" kaiku. Ja mitä tulee tollasen shitti-sarjan kuin Sex and the City jo nimen pitäisi kertoa älykkäille ihmisille mitä tuubaa sarja on niin todella sääliksi käy niitä naisia jotka sieltä roolimallia ottavat.

Ne naiset siellä on henkisiä kynnysmattoja vaikka ns. Eli olen samaa mieltä kanssasi millainen on kiltti ihminen, oli hän mies tai nainen.

Miehen taas on oltava pitkä, itsevarma, kunnianhimoinen, urheilullinen, energinen, huumorintajuinen ymsymsyms. Näyttikö keltään muulta siltä että lähes järjestään paitsi kauneus, hoikkuus listatut kriteerit olivat tärkeämpiä naisille kuin miehille? Kyllä mä ainakin voin myöntää, että on se ihanaa kulkea komean miehen seurassa, miehen,josta todella pitää ei-ulkonäollisistäkin syistä.

Todellisuudessa en voisi deittailla henkilön kanssa, joka olisi hyvännäköinen, mutta täysi kusipää. Uskon, että jokaisen "kovankin" naisen sisällä asuu kiltti nainen, jota ei kuitenkaan kaikille haluta näyttää ja paljastaa. Mulla on miehelle vain kaksi vaatimusta: Liha näyttää paremmalle pitkässä vartaassa. Jos mulla on tällä määritelmällä huono itsetunto, niin sitten mulla on huono itsetunto. Omat hiukset pysyvästi päässä. Ei haittais, kun ois vaan näitä, vaikka ois vähän tyhmäkin.

Mutta kun edes noiden kahden "vaatimuksen" täyttyminen tekee niin monille tiukkaa. Harmittaa kun aina joutuu tyytymään huonoon. Se, etta kauneusihanteet vaihtelevat - tai ennen kaikkea ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa - ei edelleenkaan muuta antiikin kreikkalaisten mies-naisihanteita, joita jalleen ollaan lahestymassa. Turha vaittaa, ettei absoluuttista vartaloa olisi olemassa, tai ettei sita olisi ollut. Rubenslaisuus oli vaaristyma ideaalista. Tata keskustelua on kayty aina ja aina loytyy kommenttia suuntaan tai toiseen.

Ihmiset on erilaisia ja ajatukset on erilaisia ja vaatimuksetkin onneks erilaisia. Eihan kukaan oo sellanen jonka kaikki haluais, ei ees ne taydellisyydet. Omalla kohallani tilanne on seuraava: Tiian mita tulevaisuudeltani haluan. Elamani rakkaus on tatuointeja taynna oleva masennuslaakkeita syova, kuivilla oleva alkoholisti, joka on alkamassa saamaan elamaansa kasaan.

Ja silti niin taydellinen!!! En varmasti kuvitellu elamani miesta tallaiseksi, mutta minkas teet. Listat roskiin ja tunteet peliin! Lista syntyi kahden naisen aivoriihen tuloksena ja tämän keskustelun innoittamana. Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat lähdetään lennolle? Näytä mulle missä sul on rusketusraidat piirrä ne kartalle. Niin siis kyl mä luotan aikas kovin siihen ekaan vaikutelmaan, mikä naisesta tulee, kun ekaa kertaa jutskailen sen naisen kanssa.

Joko kiinnostaa tai sitten ei yhtään. Tunne ratkaisee, ei listat. Miehet ovat Suomessa lihavampia kuin naiset. Miksi täällä arvostellaan vain naisten läskejä? Ilmeisesti mies saa olla lihava, ketään ei haittaa. Nyt se on selvitetty miksi pääkaupunkiseudulla on enempi kusipäämiehiä! Se johtuu yksinkertaisesti siitä että tällä alueella naiset ovat aggressiivisempia ja tulevat suoraan tekemään seksi-ehdotuksia ja muutenkin tekevät alotteen.

Tottakai sitä hyvännäköisellä miehellä nousee kusi päähän, jonka seurauksena kunnon miehet muuttuvat omahyväisiksi paskiaiseksi. Tutkimuksen tarjosi Helsingin yliopisto. Joten naiset turha valittaa sitä miten miehet siellä ovat niiiin itseään täynnä. Teidän tarvitsee tehdä vähemmän alotteita eikä koskaan antaa miehen ymmärtää että sinä jotenkin palvot häntä.

Koskaan ei saa näyttää millainen voima jollain henkilöllä on sinuun itseesi. Naiset, oppikaa vaatimaan laatua! Miehellä läski on usein statussymboli as elintasomaha. Mieheltä haetaan statusta, lompsaa ja ehkä hieman ulkonäköä. Naisilla läski vain rumentaa. Naiset voivat päteä markkinoilla vain ulkonäöllään joten sitä ei kannata läskillä ruveta pilaamaan. Naisilta haetaan vain ulkonäköä. Kumpa -kkk antaisi jonkun pirun linkin tutkimuksesta, että tuota jopa voisi uskoa. On kyllä omastakin kantilta nähnyt että naiset vetävät illan "äijät", joka ei todellakaan ole mikään hyvä asia.

Edellinen kaksivuotinen suhteeni olisi saanut jäädä syntymättä ja kuolematta, jos olisin tsekannut itseni ja toisen henkilön teidän listan avulla. Koska jossain vaiheessa sitten myönsin itselleni, että olemme liian kaukana toisistamme mm. Mutta mikä ei tapa,vammauttaa pysyvästi Kuten esimerkiksi "annan" vastaus osoitti, niin kylläpä vain haittaa. Ei pidä ollenkaan paikkaansa muutenkaan tuo, mun mielestä keskustelu on käyty "lihavuudesta" yleensä, ei suinkaan naisia syyllistäen.

Itse asiassahan nehän on nää hoikkanapaiset "vee toppitytöt" jotka omalla panoksellaan luovat kauneusihannetta hoikkuuden suuntaan. Ja tämähän on sellaista, että kaikki joilla ei ole suurin piirtein sixpäkkiä ovat "läskejä". On aivan eri asia puhua terveydelle vaarallisesta lihavuudesta ja sairaalloiesta ylipainosta kuin suomalaisille tyypillisestä raskastekoisuudesta ja tukevuudesta. Ja ei, noi eivät ole eufenismejä lihavuudelle. Näihin vaatimuslistoihinhan tää ei sinänsä liity muuten kuin sillein, että omien mielikuvien vaikutus asioihin on vahva, vaikka faktat olisivatkin jotain ihan muuta.

Monta listaa tuli laadittua, ja pohdittua minkälainen unelmieni mies olisi. Hakusessa oli ennen kaikkea Mies, jonka kanssa alkaa rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Ei ollut listoista apua Nykyinen kumppani tupsahti taivaalta yllättäen- listan perusteella häntä olisi tuskin löytynyt. Mutta kuitenkin heti välillämme oli yhteys. Kenties suhteemme toimii juuri sen takia, että emme ole kuin kaksi marjaa.

Kumpikin on tuonut toisen elämään uudenlaisia näkökulmia ja laajentanut toisen maailmankuvaa. Käännetään asiaan vinoon jottei tarvitse kohdata totuttaa. Useimmissa tapauksissa hoitokin on yksinkertainen, liiku enemmän ja syö vähemmän; jos tähän ei riitä itsekuria niin ei varmasti paljon muuhunkaan. Ja nyt puhutaan niin miehistä kuin naisistakin.

Voisin jopa verrata ylipainoa alkoholismiin; molemmat ovat ihmisen itsensä aiheuttamia ja hoitokin on molemmissa suhteellisen yksinkertainen. Minkä sille voi että jotkut miehet ovat toisia paremman näköisiä?

Pitkissä miehissä vain on sitä jotain Pää menee pyörälle jo siitä, kun katsoo silmiin: Olen itse noin suomalaisen naisen keskimittaa eli cm, ja kumppanini cm. Miehessä on oltava kokoa. Muutenhan siihen saattaa huomaamattaan kompastua yms.. Noh, totta ainakin se että koko herättää kunnioitusta. Ihminen etsii partneria, jolla on mahdollisimman hyvä geeniperimä siirrettäväksi lapsilleen. Ensikontakti uuteen ihmiseen tapahtuu ulkonäön kautta. Tummalla on dominoivammat geenit kuin vaalealla, joka on resessiivinen.

Ehkä nyt ymmärretään pitkät tummat miehet? On aika tuoda suomeen uutta geenistöä. Hitto, mehän näytetään jo samalta! Käveleppäs New Yorkin lentokentällä ja voit satavarmasti pokata joka ikisen suomipoijan! Seurustelin pitkään itseäni lyhyemmän miehen kanssa. Itselleni se ei ollut ongelma, mutta näin jälkeenpäin olen kuullut jos jonkinmoista kommenttia tyyliin "se näyttikin niin kummalliselta, kun mies on lyhyt". Ihan kuin se olisi ollut eron syy! Lisäksi on annettu vinkkejä uuteen miehen metsästykseen: Ihminen siis nainen, sillä miehellehän on suunnilleen ihan sama, kenen kanssa niitä lapsia tekee, kun ei joudu niistä huolehtimaan, siis noin karkeasti yleistäen ja luolamiesaikoja muistellen valitsee tuoksun perusteella jos ei syö e-pillereitä tai ole raskaana, mikä heikentää tätä kykyä geenit, jotka eroavat tarpeeksi hänen omistaan vastustuskykygeeneistä.

Yleensä erilaiset geenit tuntuvat löytyvän ihmiseltä, joka näyttää erilaiselta. Olen itse vaalea ja kyllä tietyt tummat miehet tuoksuvat minun nenääni keskimäärin paremmalta kuin jotkut vaaleat.

Siis sellaiset tummat miehet, jotka ovat monelta fyysiseltä ominaisuudeltaan iho, hiukset, ruumiinrakenne yms. Vastaavasti tiedän tummien naisten olevan himona vaaleisiin suomalais miehiin. Kaikille löytyy ottajansa, mutta mistä ja milloin, on toinen kysymys.

Matkustelkaa ja nuuhkikaa toisianne! Itse olen seurustellut useimmiten itseäni pidempien naisten kanssa, joskaan se ei mikään valintakriteeri ole ollut. Minusta deitti-ilmoituksessa on tärkeintä että yrittää kuvailla itseään ja omaa taustaansa mahdollisimman realistisesti.

Pelkkä vaatimuslista vastapuolen toivotuista ominaisuuksista aiheuttaa ainakin minulle lähinnä kuvotusta, siitäkin huolimatta että täyttäisin kaikki vaatimukset. Minusta parasta on silloin kun toinen ihminen kiinnostuu sinusta, niiden asioiden perusteella mitä olet tehnyt tai kuvaillut itsestäsi. Mitä tarkoittaa kliseet älykäs, huumorintajuinen, jne.

Jokaisella on näkökannat näistä adjektiiveista, näkökannat, jotka perustuu omaan ympäristöön ja omiin kokemuksiin. Ja vaikka molemmat pitäisivät mustasta huumorista ei se silti tarkoita että heillä olisi samanlainen huumorintaju. Itse en pidä deitti nettien kuvauksia juuri missään arvossa. Sieltä löytyy vain lista eri ikäisistä ihmisistä jotka yleensä ovat sinkkuja. Vasta ihmisen tapaamisella alkaa tunteminen. Sen vielä kykenen ymmärtämäänkin, että liikalihavuutta pidetään laiskuudesta tai itsekurin puuttesta johtuvana itsekin ylipainoinen, joten älkää nyt vetäkö hernettä nenään.

Ongelma onkin siinä, että normaalipainon ja lihavuuden rajat ovat hämärtyneet. Normaalipainoisia, jopa hoikkia tyttöjä etenkin jos mitataan painoindeksillä pidetään läskeinä, vaikka heissä ei olisi tippaakaan ylimääräistä rasvaa. Naisella pitää olla muotoja!

Vaihtoehtoina on nykyään enää läski tai luuviulu. Nykyään normaalipainoisiksi väitetään ihmisä, joiden painoindekdi on Minun yläasteaikoinani se oli jo selvää alipainoa. Ja tässä yksi oma mielipide, naisessa vaikka itse nainen olenkin on kauheimman näköistä "väli" reisien välissä johtuu liiallisesta laihuudesta. Vaikka eihän toisten ulkonäköä saa arvostella.

Tuskin koskaan löydätte hakemaanne miestä, kaikki meistä eivät ole pitkiä, komeita kaan , vaan suurin osa sydänpaikallaan olevevia kunnon miehiä.

..

SEX SHOP LAPPEENRANTA HOMOSEKSUAALISEEN HERKKU KALU

Hieronta gay munkkiniemi suomitytöt porno

Liity yhteisöön » tästä. Ehkä miesten olisi aika rynniä korkeakouluihin, niin naiset saisivat haluamiaan vertaisiaan kumppaneita ja miehetkin alkaisivat ehkä vaatia muuta kuin hoikkuutta ja kiltteyttä. Minua eivät kiinnosta krassit eivätkä manikyyrit eikä selän takana puhuminen. Loppujen lopuksi en sitten jaksanutkaan enää sitä aggressiivista käytöstä. En kyllä uskalla varmaan koskaan ulos kaapista ja suoraan sanottuna tässä tilanteessa en varmaan haluakaan. Olen seurustellut kahden miehen kanssa. Voin sanoa, että kyllä se on äärettömän kova paukku, kun perheessä nainen tuo ruoan pöytään, kun kautta kivien ja kantojen tilanne ollut tässä asiassa toisinpäin. Olen jotenkin hyvin ahdistunut ja pelkään eniten ystävien ja muiden läheisten reaktiota, jos kerron. Seksuaalisella teolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja on tekona tekijä, kohteena oleva henkilö ja teko-olosuhteet huomioon ottaen on olennainen RL Ja välillä ku olin sen seurassa ni musta tuli vähän ujo vaik oon kyl muutenki aika ujo. Onko tiedostava listaaminen hyvä keino löytää unelmapari itselleen? Hän varmaan loukkaantui, koska en millään tavalla tukenut kun hän kertoi tämän. On kyllä omastakin kantilta nähnyt että naiset vetävät illan "äijät", joka ei todellakaan ole mikään hyvä asia.